ke 26.2. 16:15
Sveitsin uimala
Keskiviikon koululaisten jatkouimakoulu 16.15-16.45
Uimaopetus
Sveitsin uimala
Kurssi
Sveitsin uimala
26.2.2025 16:15 - 7.5.2025 Ilmoittautuminen päättynyt Paikkoja jäljellä8

Koululaisten jatkouimakoulu 16.15-16.45 kevätjakso 2025

Ikäryhmä: alakouluikäiset

Ajankohta: keskiviikkoisin 26.2.-7.5.2025. Kurssikertoja on yhteensä 10 kertaa. Uinteja ei ole viikolla 18 vappuaattona.

Koululaisten jatkoryhmäläiset kokoontuvat yläaulaan kulkuporttien viereen 15 minuuttia ennen uinnin alkua, josta uimaopettaja tulee antamaan rannekkeet ja avaamaan sivuoven kulkua varten. Lapset kulkevat omatoimisesti puku- ja pesutiloihin ja toimivat siellä itsenäisesti. Uimakoululaiset siirtyvät itsenäisesti vanhan 25m altaan reunalle odottamaan ohjaajaa.

Lähtötaso: Ryhmä on suunnattu alakouluikäisille lapsille, jotka pystyvät uimaan mahallaan tai selällään yhtäjaksoisesti vähintään 10m omalla tyylillä.

Merkkisuoritus: Harrastusmerkki

Kurssi on vanhassa 25m altaan matalassa päässä. Syvää päätyä käytetään riippuen lasten taitotasosta. Tunnin kesto altaassa 30min. Kurssilla vahvistetaan uintitaitoja, harjoitellaan eri uintityylejä, sukeltamista sekä vesipelastustaitoja sekä opitaan erilaisten leikkien kautta.

Seura pidättää oikeuden aikataulumuutoksiin.

Kurssimaksu 169 €, 10 opetuskertaa

Kurssihintaan sisältyy opetus, uimahallin sisäänpääsymaksu sekä uimaseuran jäsenyys kurssin ajaksi. Uimakoululaiset on vakuutettu tapaturmien varalta uimakoulun ajan.

Uimakoulukausi 2024-2025 jakaantuu kolmeen kymmenen kerran jaksoon: syysjakso, talvijakso ja kevätjakso. Talvijaksolle ja kevätjaksolle ilmoittaudutaan erikseen.

HUOMIOITAVAA! Luethan Ohjeita uimakoululaisille ja huoltajille. Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli kurssi keskeytetään, kurssimaksu palautetaan ainoastaan sopimusehtojen mukaisissa tapauksissa. Kurssipaikan voi perua viimeistään 7 vuorokautta ennen kurssin alkua kuluitta. Mikäli peruutus tehdään myöhemmin, veloitamme peruutuksesta 15€ käsittelykorvauksen.

Käytättehän maksaessanne tälle laskulle muodostunutta viitenumeroa, että suoritus pystytään kohdistamaan oikein. Uimakoulumaksu tulee olla maksettu ennen ensimmäistä uimakoulukertaa.

ke
26.2
16:15 - 16:45
Keskiviikon koululaisten jatkouimakoulu 16.15-16.45
Sveitsin uimala Näytä kartalla
Teerimäenkatu 6, 05900 Hyvinkää, Suomi
ke
5.3

12.3

19.3

26.3

2.4

9.4

16.4

23.4

7.5

Tiedot

Aikataulu

Hintatiedot
Lasku toimitetaan ilmoittautumisen jälkeen.
  • Alkeisuimakoulu 138,00 €  
Kaikki ilmoittautumiset